sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Hennan pinkki kukkakakku


Veljentyttöni Hennan 12-vuotis syntymäpäivää vietettiin tänään. Sankarin kakkutoiveena oli kakku, jossa olisi pinkkiä, kukkia ja kimallusta. :) Todella mieluinen teema myös itselle, koska kaikki nuo asiat sattuvat olemaan omaankin mieleen kovin ihania.

Kakussa on 6 munan pohja. Se on tehty perinteiseen tyyliin mittaamalla munat lasiin ja sen jälkeen mittaamalla sokeri ja jauhot samanlaisiin laseihin samaan korkeuteen. Käytän jauhoina 1/3 perunajauhoja ja loput puolikarkeita vehnäjauhoja. Jauhojen sekaan on sekoitettu 1,5 tl leivinjauhetta. Kakku on paistettu voidellussa ja korppujauhotetussa kakkuvuoassa uunin alatasolla 175 asteessa 45 minuuttia. Puolen tunnin paistamisen jälkeen laitoin pohjan päälle leivinpaperin, jotta pohja ei tummenisi liikaa.

Synttärisankarin toive oli, että kakku sisältäisi mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja niinpä tämä kakku on täytetty pelkästään niillä. Kakku on kostutettu mansikkamehulla. Kakun päälle on levitetty ohut kerros mansikkatomusokerista valmistettua sokerikreemiä. Kakun kansi on päällystetty Satin Icen pinkillä sokerimassalla ja reunat on pursotettu Flora Vispin ja Flora Kuohun seoksella, jossa hieman vaniljakreemiajuhetta. Pinkki kerma on värjätty pastavärillä.


Kukkakoristeet on kaikki tehty Satin Icen massoilla (pinkki, valkoinen ja näiden yhdistelmä). Lehtiä olen tehnyt useista eri massoista ja niitä on varastossa useita erilaisia ja erivärisiä. Tähän kakkuun valikoituivat nyt tällaiset lehdet. :) Kaikkiin koristeisiin on sumutettu helmiäissuihketta kimalluksen aikaan saamiseksi. Lisäksi koristeina on käytetty pinkkejä sokerihelmiä ja sokeritimantteja.

Kaiken kaikkiaan olen itsekin tähän kakkuun todella tyytyväinen (pitkästä aikaa! ;)). Tätä kakkua oli alusta loppuun saakka todella mukava tehdä ja se varmaan näkyy lopputuloksessakin. Ensimmäistä kertaa pääsin tekemään myös gerberoita ja ruusutkin alkavat vihdoin näyttää ruusuilta, joten harjoittelu kannattaa! ;)



ONNEA HENNALLE! <3



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti